Siirry pääsisältöön

Kotirataharjoitus 40 ls, keskiviikko 6.11.2019

Jaksotin tämän keskiviikon harjoituksen kahteen 20ls/20 min sessioon. Ammuin kummankin session alussa neljä koelaukausta. Agendalla oli vielä se, että pidin oman tiheän rytmini, enkä liikoja jahkaillut laukausten välissä ja pyrin katsoa kaukoputkeen aina vain neljän laukauksen välillä.

Elektroninen taulu olisi kiinnostava, mutta miksi? No - siksi, että toisaalta haluaisin selvittää, että miten pää kestää, kun näen jokaisen laukauksen suoraan näytöltä. Voinhan aina kääntää näytön toiseen suuntaan ja ampua sokkonakin.

Valmentaja Rassissa sanoi, että kympin laukauksista tulee arkipäivää. No, on kaksi skenaariota:
1. Entä jos tulee useita kymppejä peräkkäin, jolloin pään pitää kestää innostumasta liikaa ja jäätävän kylmästi hoitaa sessio loppuun.
2. Entä jos kymppiin välissä lipsahtaa alempiin numeroihin? Pään pitää kestää siinäkin tapauksessa epäonnistumiset, ja pyrkiä maksimaaliseen tulokseen siitä huolimatta.

Huomenna taas Rassin ratapäivä.

20ls/20 min - reunahelmat ei nyt hajota liikaa mieltä, sillä  tiedän mistä ne johtui, mutta ihmettelin miksi lähetin ne  pahville 😂

20 ls/20 min - ryhdistäydyin ja pienensin kasaa. Luon strategiaa suoriutua paremmin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Bad shot data, abandoning shot - Inband taulussa vieläkin jotain häikkää

Tämä herja alkoi yhtäkkiä vaivaamaan kotiradallani Inband elektronisessa taululaitteessani, Urheilumajalla. Aluksi luulin, että ongelma piilee Bluetooth yhteydessä, mutta siinä ei näytä olevan mitään vikaa. Selvitin ongelmaa tänään hiukan lisää.  Inband Hertar taulu toimii niin, että kun siihen ampuu luodin, niin nauhan pitäisi kulkea sen verran alaspäin, että edellinen osuma jää puolittain maskin alle piiloon, joten ei ole vaaraa, että seuraava laukaus menee samasta reiästä sisään.  Minulla taulu on alkanut toimia nyt niin, että nauha ei joko siirry alaspäin ollenkaan, tai sitten moottori ei pyöräytä sitä tarpeeksi. Jos nauha on liikkunut alapäin hyvin vähän ja seuraava laukaus menee edellistä luodinreikää sivuten, tulee herja " Bad shot data, abandoning shot ".    Mikäli luoti menee täsmälleen samasta reijästä sisään, saataa tulla jokin random pistemäärä laukaukselle. Kuva: Tässä ammuin napakympin, eli X, mutta nauha ei siirtynyt alas. Seuraava laukaus oli täsmälle...

RASSIN treenit - hyvin meni, mutta analysoinnin jälkeen diopteria pitää hitusen säätää - tiistai 10.3.2020

Tiistain RASSIn treeni meni ihan ok, mutta kuten valmentaja pisti jo merkille, niin laukaukset roikkuu. Analysoin treeniä ilman tuloslaskelmaa ja totesin saman merkitsemällä kaikki täplät, joissa laukaus jäi tosiaan roikkumaan. Totesin, että roikkumista on suurimmassa osassa. Nyt on todella tärkeää säätää diopteria mieluusti ennen sunnuntain kisoja siten, että saan osumat menemään hitusen ylemmäs ja siten keskelle taulua. Muussa tapauksessa tulee tarkoilla ja muuten hyvillä tähtäyksillä ysiä ja kasia liikaa. Eli parin napsun verran säätöä ylöspäin 😂  https://www.hs.fi/fingerpori/car-2000006427505.html Alla tiistain taulut vielä muistiin. Merkkasin kaikki roikkuvat osumat punaisella väkäsellä:

Täällä on ollut hiljaista, mutta ei toivotonta

Korona-aika osui kipeään kohtaan. On kuitenkin tarpeetonta selostaa mitä tapahtui tuolloin, kun pandemia alkoi leviämään. Se on jo koko maailmalle tuttu tarina. Kerron sen sijaan tämän tarinan lyhyesti ja rönsyilemättä - miten tyttäreni nosti minut ylös tästä toivottomuuden tunteesta.  Olin juuri aloittanut kilpailmakivääriharrastusta ja saanut työstettyä pohjaa tekniikalle ja saanut ammunnan kulkemaan kivasti. Olisi ollut aika alkaa treenaamaan oikein kunnolla. Suomeen julistettiin poikkeusolot ja kaikki paikat pantiin kiinni. Koko Suomi suljettiin. Tajusin, että tämä aika tulee olemaan kova kolaus motivaatiolleni. Olin ravoissani, mutta en tiennyt kenelle raivota.  Kotoa ei oikein voinut enää poistua ja ihmisiä kehoitettiinkin välttämään kaikenlaista turhaa liikkumista, mikä ei ole niin välttämätöntä. Mekin olimme koko perheen voimin viikkotolkulla visusti kotona. Ruokatarvikeet tilattiin kuljetuksella kotiovelle.  Nuorempi tytär halusi kokeilla jousta, joten sellainen ...