Siirry pääsisältöön

Tietoinen keskittyminen 2/2 (hermojen hallinta), sunnuntai 24.11.2019

Tänä viikonloppuna, kuten myös alkavalla viikolla, on tarkoitukseni kasvattaa omaa keskittymistä ja tehdä tietoisia keskittymisharjoituksia. Tämän kaltainen harjoittelu on varmasti tarpeen läpi koko ampujan uran, mutta vasta alkajana olen ajatellut ottaa tämän tällaisen otsikon alle, että asia pysyy mielessä myös jatkossa.

Lopputulema on se, että pystyn keskittymään yksittäisiin laukauksiin melko hyvin. Tällöin osumat napsahtelevat taulun keskelle, kuten pitääkin. Sitten yksittäisiä laukauksia syystä tai toisesta lipsahtaa sivummalle, kuten seiskaan tai jopa kuutoseen. Nämä kummallisuudet haluan tietysti yrittää "filtteröidä" omasta suorituksestani pois. Nyt niitä tuli tänä viikonloppuna sekä lauantaina, että sunnuntainakin useita. Jos ampuisin tulosta, niin jokainen kutonen tai seiska on lopputulokselle kohtalokas.

Alla olevassa videossa pyrin ampumaan 20 hyvää laukausta, joka olisi yksi kolmas osaa miesten 60 laukausta kilpailusta. Kun lipsahduslaukauksia tulee, yritän pitää hermoni kasassa. Videon pituus on n. 14 minuuttia.


Ammuin oheisella videolla taltioidun treenin yhtaikaa Scatt:lla, että oikeilla luodeilla pahvitauluille. Tässä kuvassa ko. treeni on skannattu TargetScan appilla. 

Toinen 20 ls treeni menikin jo vähän heikommin. En tiedä miksi. Sellaista sattuu.


Lopuksi ammun 2 x 60 ls kuivalaukaustreenit, joissa testasin tietoista hermojen hallintaa kilpailutilannetta vastaavalla laukausmäärällä. Yhteensä tänään ammuin 160 laukausta + n. 30 koelaukausta.

Jatkan tämän teeman kanssa koko viikon 48.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Bad shot data, abandoning shot - Inband taulussa vieläkin jotain häikkää

Tämä herja alkoi yhtäkkiä vaivaamaan kotiradallani Inband elektronisessa taululaitteessani, Urheilumajalla. Aluksi luulin, että ongelma piilee Bluetooth yhteydessä, mutta siinä ei näytä olevan mitään vikaa. Selvitin ongelmaa tänään hiukan lisää.  Inband Hertar taulu toimii niin, että kun siihen ampuu luodin, niin nauhan pitäisi kulkea sen verran alaspäin, että edellinen osuma jää puolittain maskin alle piiloon, joten ei ole vaaraa, että seuraava laukaus menee samasta reiästä sisään.  Minulla taulu on alkanut toimia nyt niin, että nauha ei joko siirry alaspäin ollenkaan, tai sitten moottori ei pyöräytä sitä tarpeeksi. Jos nauha on liikkunut alapäin hyvin vähän ja seuraava laukaus menee edellistä luodinreikää sivuten, tulee herja " Bad shot data, abandoning shot ".    Mikäli luoti menee täsmälleen samasta reijästä sisään, saataa tulla jokin random pistemäärä laukaukselle. Kuva: Tässä ammuin napakympin, eli X, mutta nauha ei siirtynyt alas. Seuraava laukaus oli täsmälle...

RASSIN treenit - hyvin meni, mutta analysoinnin jälkeen diopteria pitää hitusen säätää - tiistai 10.3.2020

Tiistain RASSIn treeni meni ihan ok, mutta kuten valmentaja pisti jo merkille, niin laukaukset roikkuu. Analysoin treeniä ilman tuloslaskelmaa ja totesin saman merkitsemällä kaikki täplät, joissa laukaus jäi tosiaan roikkumaan. Totesin, että roikkumista on suurimmassa osassa. Nyt on todella tärkeää säätää diopteria mieluusti ennen sunnuntain kisoja siten, että saan osumat menemään hitusen ylemmäs ja siten keskelle taulua. Muussa tapauksessa tulee tarkoilla ja muuten hyvillä tähtäyksillä ysiä ja kasia liikaa. Eli parin napsun verran säätöä ylöspäin 😂  https://www.hs.fi/fingerpori/car-2000006427505.html Alla tiistain taulut vielä muistiin. Merkkasin kaikki roikkuvat osumat punaisella väkäsellä:

Täällä on ollut hiljaista, mutta ei toivotonta

Korona-aika osui kipeään kohtaan. On kuitenkin tarpeetonta selostaa mitä tapahtui tuolloin, kun pandemia alkoi leviämään. Se on jo koko maailmalle tuttu tarina. Kerron sen sijaan tämän tarinan lyhyesti ja rönsyilemättä - miten tyttäreni nosti minut ylös tästä toivottomuuden tunteesta.  Olin juuri aloittanut kilpailmakivääriharrastusta ja saanut työstettyä pohjaa tekniikalle ja saanut ammunnan kulkemaan kivasti. Olisi ollut aika alkaa treenaamaan oikein kunnolla. Suomeen julistettiin poikkeusolot ja kaikki paikat pantiin kiinni. Koko Suomi suljettiin. Tajusin, että tämä aika tulee olemaan kova kolaus motivaatiolleni. Olin ravoissani, mutta en tiennyt kenelle raivota.  Kotoa ei oikein voinut enää poistua ja ihmisiä kehoitettiinkin välttämään kaikenlaista turhaa liikkumista, mikä ei ole niin välttämätöntä. Mekin olimme koko perheen voimin viikkotolkulla visusti kotona. Ruokatarvikeet tilattiin kuljetuksella kotiovelle.  Nuorempi tytär halusi kokeilla jousta, joten sellainen ...