Siirry pääsisältöön

Tylsä maanantai, harmaa arki ja himmeä treeni - 25.11.2019

Tänään 60ls kovilla, mutta kahdessa erässä: ensin 20 ls ja sitten 40 ls. Olisin halunnut, että olisin kerennyt triplaamaan tuon, koska juuri kun pääsin kirjaimellisesti jyvälle, ja olisin tarvinnut kymmeniä toistoja, oli jo pakko lopetella. Pohdin, että joskus jos minulla on lomaa, niin otan teknisen harjoitustauon viikon tai kaksi ennen loman alkua, mutta kun loma alkaa, niin voi pojat kuinka helvetisti treenaan toistoja, hermoja, tähtäystä ja kaikkea - vaikka tulostakin keskellä kaunista päivää stana :).. Oikein niin paljon kun sielu sietää! Aina silloin tällöin kun toiset kuvittelevat harmaana maanantaina olevansa speedo leijona palmujen alla -  jalokiven sinisen meren äärellä ja juomassa GT:tä aurinkotuolissa, niin minä haaveilen päästä kunnolla treenaamaan. Kreisiä tai ei - jokainen tekee mitä haluaa lomallaan, mutta mistä loma?

Kuten suomalainen rakastettu Rock-kukko Michael Monroe on sanonut jotenkin vapaasti referoiden: "Keikka pitää vetää aina täysillä, vaikka väsyttää ja olisi paska fiilis". Just tota mä tarkoitan! Mä haluun ton tuoda tähän mun ampumaurheiluun. Mä haluan oppia vetää sen pienen hetken aina täysillä ja antaa itsestäni parasta, kuten haluan.

Tänään en onnistunut ja riepoo :D ...koska tänään oli tylsä maanantai. Tuosta tylsästä maanantai-vammasta pitää päästä eroon!  Sellaiset urheilijat kuin Sergei Kamenskiy ja Henri Häkkinen voivat olla joka pojan idoleita :). Olen valmis tekemään ne miljoona toistoa, kuuntelemaan valmentajan ohjeita ja treenaamaan niin paljon kuin päivätyöltä ehtii ja yrittää päästä niin pitkälle kun luoja on suonut rahkeita. Onneksi koko perhe tukena!


20 ls, ilman treeniagendaa, ilman aivoja -harmaa maanantai. 

40 ls nimimerkillä: ilman aivoja tehty - (lue: ei kelpaa, en ole tyytyväinen, lisää treeniä)

Ja tämän postauksen jälkeen kiltisti taas :D


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Bad shot data, abandoning shot - Inband taulussa vieläkin jotain häikkää

Tämä herja alkoi yhtäkkiä vaivaamaan kotiradallani Inband elektronisessa taululaitteessani, Urheilumajalla. Aluksi luulin, että ongelma piilee Bluetooth yhteydessä, mutta siinä ei näytä olevan mitään vikaa. Selvitin ongelmaa tänään hiukan lisää.  Inband Hertar taulu toimii niin, että kun siihen ampuu luodin, niin nauhan pitäisi kulkea sen verran alaspäin, että edellinen osuma jää puolittain maskin alle piiloon, joten ei ole vaaraa, että seuraava laukaus menee samasta reiästä sisään.  Minulla taulu on alkanut toimia nyt niin, että nauha ei joko siirry alaspäin ollenkaan, tai sitten moottori ei pyöräytä sitä tarpeeksi. Jos nauha on liikkunut alapäin hyvin vähän ja seuraava laukaus menee edellistä luodinreikää sivuten, tulee herja " Bad shot data, abandoning shot ".    Mikäli luoti menee täsmälleen samasta reijästä sisään, saataa tulla jokin random pistemäärä laukaukselle. Kuva: Tässä ammuin napakympin, eli X, mutta nauha ei siirtynyt alas. Seuraava laukaus oli täsmälle...

RASSIN treenit - hyvin meni, mutta analysoinnin jälkeen diopteria pitää hitusen säätää - tiistai 10.3.2020

Tiistain RASSIn treeni meni ihan ok, mutta kuten valmentaja pisti jo merkille, niin laukaukset roikkuu. Analysoin treeniä ilman tuloslaskelmaa ja totesin saman merkitsemällä kaikki täplät, joissa laukaus jäi tosiaan roikkumaan. Totesin, että roikkumista on suurimmassa osassa. Nyt on todella tärkeää säätää diopteria mieluusti ennen sunnuntain kisoja siten, että saan osumat menemään hitusen ylemmäs ja siten keskelle taulua. Muussa tapauksessa tulee tarkoilla ja muuten hyvillä tähtäyksillä ysiä ja kasia liikaa. Eli parin napsun verran säätöä ylöspäin 😂  https://www.hs.fi/fingerpori/car-2000006427505.html Alla tiistain taulut vielä muistiin. Merkkasin kaikki roikkuvat osumat punaisella väkäsellä:

Täällä on ollut hiljaista, mutta ei toivotonta

Korona-aika osui kipeään kohtaan. On kuitenkin tarpeetonta selostaa mitä tapahtui tuolloin, kun pandemia alkoi leviämään. Se on jo koko maailmalle tuttu tarina. Kerron sen sijaan tämän tarinan lyhyesti ja rönsyilemättä - miten tyttäreni nosti minut ylös tästä toivottomuuden tunteesta.  Olin juuri aloittanut kilpailmakivääriharrastusta ja saanut työstettyä pohjaa tekniikalle ja saanut ammunnan kulkemaan kivasti. Olisi ollut aika alkaa treenaamaan oikein kunnolla. Suomeen julistettiin poikkeusolot ja kaikki paikat pantiin kiinni. Koko Suomi suljettiin. Tajusin, että tämä aika tulee olemaan kova kolaus motivaatiolleni. Olin ravoissani, mutta en tiennyt kenelle raivota.  Kotoa ei oikein voinut enää poistua ja ihmisiä kehoitettiinkin välttämään kaikenlaista turhaa liikkumista, mikä ei ole niin välttämätöntä. Mekin olimme koko perheen voimin viikkotolkulla visusti kotona. Ruokatarvikeet tilattiin kuljetuksella kotiovelle.  Nuorempi tytär halusi kokeilla jousta, joten sellainen ...