Siirry pääsisältöön

Pesämuna-treenejä - sunnuntai 15.12.2019

Jep, tänään otin neljä "Pesämunatreeniä". Kehitin myös tämän harjoitukseni sääntöjä ja ne menee tällä hetkellä seuraavasti:
  1. Ensin ammutaan 5 laukausta, joista muodostuu pohjatulos treenille
  2. Pisteet lasketaan desimaalitarkkuudella
  3. Tämän jälkeen yritetään ampua pohjatulosta parempi tulos viidellä laukauksella
  4. Yrityksiä on yksitoista
  5. Jos yksikään yhdestätoista sarjasta ei ylitä pohjatulosta, kierros epäonnistuu (FAIL)
  6. Kun pohjatulos on murrettu, treeni päättyy (SUCCESS)


Kehitän tätä treeniä vielä. Mietin, että jos pohjatulos voisi tulla randomina parhaista tuloksistani ja pohdin treenille jotain aikaikkunaa, joka toisi tähän vielä lisää ryhtiä. Mitä mieltä?

Koska tänään oli erittäin leppoisa sunnuntai, niin työstin Urheilumaja YouTube -kanavalleni myös trailerin. Olipas sekin mukavaa puuhaa!


Tämä on valmistautumista vuoteen 2020 ja harrastukseni pääsee täyteen vauhtiin kilpailuineen.

Jotta ei unohdu mainita, niin tänään käänsin kiväärin takatukin kulmaa hitusen jyrkemmäksi, joka teki ampuma-asennosta mukavamman. Tämä oli sen luotoinen säätö, johon ei tarvinnut edes totutella pahemmin. Eteenpäin vieviä asioita on jälleen tapahtunut.

Kiitos, kun luet Urheilumajaa! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rassin 7. sarjakilpailuerässä oma henkilökohtainen ennätys - tiistai 3.3.2020

Tänään 7. sarjakilpailuerä 40 ls ja tulos 379. Tein henkilökohtaisen ennätykseni kokonaislukukilpailussa. Suoritus tuntui hyvältä koko ajan, vaikka tuntui myös samalla ihan oikealta urheilusuoritukselta. Kuntoahan tämä vaatii ja eihän tämä ole viihdeammuntaa, vaan tämä on urheiluammuntaa!  Käytin tänään jo enemmän aikaa, en hosunut tai hoppuillut. Hyvä fiilis! Viileys, tunteettomuus,  piittaamattomuus, tollous ja pöljänä oleminen tuntui oikealta kilpailun aikaiselta ratkaisulta. Tätä minulle on tavallaan opetettu - vaikka ei ihan näillä termeillä.  Kiitos Eija! Valmennussuunnitelma alkaa puremaan! Hyvää työtä minun alkavan uran eteen - kiitos, kiitos! Paljon kuntoilua, voimailua ja kuivaharjoittelua viime päivinä takana. Vähemmän laukauksia, enemmän laatuun pyrkimistä - kevättäkin rinnassa.  Yksin en tähänkään olisi pystynyt, mutta Rassin hyvässä valmennuksessa ja porukassa kylläkin ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Vierailin tänään Inband Hertar kokoonpanotehtaalla - vein elektronisen tauluni huoltoon

  Vein tänään Inband tauluni huoltoon Tampereelle, kun näytti, että siinä ei toimi kuin kaksi mikrofonia. Kaikki mikrofonit olivat kuitenkin kunnossa, mutta reissu ei ollut turha, sillä tauluun vaihdetaan piirikortti, joka nopeuttaa bluetooth -yhteyttä.  Suosittelen Inband laitetta vahvasti myös kotiradoille. Voin sanoa, että taulu on huippuhyvä. Se on myös paljon edullisempi hankinta kuin muut elektroniset taululaitteet, silti samat ominaisuudet ja helppo käyttää. Minulla on ollut InBand jo kaksi vuotta ja on ollut mahtava treenata samanlaiseen tauluun, kuin useimmilla Suomen radoilla on. Kerroin Inbandin kavereille, että olen yrittänyt vähän huonolla menestyksellä rakentaa nauhataulua Scatt -harjoittelua silmällä pitäen, joten tyypit haki tämän kuvassa olevan taulun varastosta. Sain sen omaksi. Olen tänään alkanut suunnittelemaan siihen virtalähdettä katkaisijalla ja laitoin siinä olevat kumirullat kuntoon. Vaikka ammun tähän tauluun pääasiassa Scatt harjoituslaitteella, haluan, että

Poskipakan korotus ja lisää jämäkkyyttä tähtäämiseen - lauantai 7.12.2019

Juttelin vanhemman herran kanssa torstaina kiväärin säädöistä. Hän oli säätänyt liipasinta  taaksepäin ja kahvaa hitusen eteenpäin. Näillä säädöillä hän oli onnistunut saamaan lisää mukavuutta ja tuntumaa tähtäämiseen. Samassa yhteydessä tuli puheeksi poskipakan tärkeys. Poskipakan pitäisi puristaa poskea vasten, jolloin siitä on helpompi etsiä aina sitä samaa tuntua ja opettaa tätä tuntumaa poskilihaksille. Toki se tukevoittaa myös tähtäämistä. Omalla kohdallani oli poskipakka vähän liian alhaalla, joten poski vain hitusen lepäsi siinä ja tuntu poskea vasten oli höllä. Poskipakka tulee nyt ylemmäksi, joten se puristaa poskea rullalle tähdätessä. Muita säätöjä, joita olen syksyn mittaa tehnyt on tukin pituus ... ... sitten vaihdoin alkuperäisen takaiiriksen säädettävää iirikseen... ... ja samoin etutähtäimen iiriksen säädettävään versioon.  Aina kun tekee jotain pieniäkin säätöjä, pitää hetken aikaa hakea taas uutta tuntumaa. Poskipakan korotus tuntui kuitenk