Siirry pääsisältöön

Yritän jäniksen loikkaa tason nostamisessa - perjantai 10.1.2020

Tänään perjantai-iltana treenasin Urheilumajalla. En ampunut tulosta, sillä nyt haluan ottaa jäniksen loikan tason nostamiseksi. 60 ls tulos pitäisi alkaa 600 + jotain päälle. 628 olisi jo kova tulos. Joulun ajan treeneissä pääsin parhaimmillaan pienessä nuhassa 577.5. Nyt se ei enää riitä - teen hirveästi työtä tämän eteen, mutta yritän pitää tolkun tässä toki.

Kaavion saa suuremmaksi klikkaamalla kuvan päältä

Ammuin tänään 3 x 20ls joista jokaisen laukauksen laitoin kaaviolle. Huomenna yritän päihittää tämän. Epätasaisuus pitää tasoittaa. Nuo seiskat ainakin pois. Tänään jo kirosin, kun ammuin yhdeksällä alkavan laukauksen.

Minulle on muodostunut vakio, että 60ls ottaa aikaa aina 25 - 30 minuuttia. Tänään treenasin sitä, että muutan rytmiä ja rutiinia laukausten välillä. Kun lasken kiväärin lataustuelle, hengitän 2-3 kertaa nenä kautta ja yritän saada pulssia tasaantumaan. Sitten nostan kiväärin ampuma-asentoon ja varmistaan, että kivääri lepää tasapainossa vasemman käden nyrkin päällä. hengitän vielä syvään, lasken katseen tähtäimille, pidätän hengitystä, otan kirkkaan tähtäyskuvan, keskitän, pidän paikallaan ja laukausen. 


Ylhäällä kuvassa parhaan 20ls kierroksen taulut. Tiedän - kasat pitää pienentää. Huomenna muutan aamupäiväksi Urheilumajalle asumaan ja samoin sunnuntaina. Otan tähtäystreeniä, rutiinitreeniä ja jaksotan sitä 20ls setteihin, joiden tuloksen yritän murtaa vähintään kahteen sataan. 

Tämän jälkeen toivottavasti jo sunnuntaina yritän toistaa saman 60ls kestävyysharjoituksella. 

Tänään pääsin parhaaksi 20ls sarjan tulokseksi 191.8. Kahteen sataan siitä jäi uupumaan 8.2 pistettä. Enköhän sen tee huomenna ja 3 kertaa peräkkäin. Tänään ainakin adreanaliinia virtasi siihen malliin. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rassin 7. sarjakilpailuerässä oma henkilökohtainen ennätys - tiistai 3.3.2020

Tänään 7. sarjakilpailuerä 40 ls ja tulos 379. Tein henkilökohtaisen ennätykseni kokonaislukukilpailussa. Suoritus tuntui hyvältä koko ajan, vaikka tuntui myös samalla ihan oikealta urheilusuoritukselta. Kuntoahan tämä vaatii ja eihän tämä ole viihdeammuntaa, vaan tämä on urheiluammuntaa!  Käytin tänään jo enemmän aikaa, en hosunut tai hoppuillut. Hyvä fiilis! Viileys, tunteettomuus,  piittaamattomuus, tollous ja pöljänä oleminen tuntui oikealta kilpailun aikaiselta ratkaisulta. Tätä minulle on tavallaan opetettu - vaikka ei ihan näillä termeillä.  Kiitos Eija! Valmennussuunnitelma alkaa puremaan! Hyvää työtä minun alkavan uran eteen - kiitos, kiitos! Paljon kuntoilua, voimailua ja kuivaharjoittelua viime päivinä takana. Vähemmän laukauksia, enemmän laatuun pyrkimistä - kevättäkin rinnassa.  Yksin en tähänkään olisi pystynyt, mutta Rassin hyvässä valmennuksessa ja porukassa kylläkin ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Vierailin tänään Inband Hertar kokoonpanotehtaalla - vein elektronisen tauluni huoltoon

  Vein tänään Inband tauluni huoltoon Tampereelle, kun näytti, että siinä ei toimi kuin kaksi mikrofonia. Kaikki mikrofonit olivat kuitenkin kunnossa, mutta reissu ei ollut turha, sillä tauluun vaihdetaan piirikortti, joka nopeuttaa bluetooth -yhteyttä.  Suosittelen Inband laitetta vahvasti myös kotiradoille. Voin sanoa, että taulu on huippuhyvä. Se on myös paljon edullisempi hankinta kuin muut elektroniset taululaitteet, silti samat ominaisuudet ja helppo käyttää. Minulla on ollut InBand jo kaksi vuotta ja on ollut mahtava treenata samanlaiseen tauluun, kuin useimmilla Suomen radoilla on. Kerroin Inbandin kavereille, että olen yrittänyt vähän huonolla menestyksellä rakentaa nauhataulua Scatt -harjoittelua silmällä pitäen, joten tyypit haki tämän kuvassa olevan taulun varastosta. Sain sen omaksi. Olen tänään alkanut suunnittelemaan siihen virtalähdettä katkaisijalla ja laitoin siinä olevat kumirullat kuntoon. Vaikka ammun tähän tauluun pääasiassa Scatt harjoituslaitteella, haluan, että

Poskipakan korotus ja lisää jämäkkyyttä tähtäämiseen - lauantai 7.12.2019

Juttelin vanhemman herran kanssa torstaina kiväärin säädöistä. Hän oli säätänyt liipasinta  taaksepäin ja kahvaa hitusen eteenpäin. Näillä säädöillä hän oli onnistunut saamaan lisää mukavuutta ja tuntumaa tähtäämiseen. Samassa yhteydessä tuli puheeksi poskipakan tärkeys. Poskipakan pitäisi puristaa poskea vasten, jolloin siitä on helpompi etsiä aina sitä samaa tuntua ja opettaa tätä tuntumaa poskilihaksille. Toki se tukevoittaa myös tähtäämistä. Omalla kohdallani oli poskipakka vähän liian alhaalla, joten poski vain hitusen lepäsi siinä ja tuntu poskea vasten oli höllä. Poskipakka tulee nyt ylemmäksi, joten se puristaa poskea rullalle tähdätessä. Muita säätöjä, joita olen syksyn mittaa tehnyt on tukin pituus ... ... sitten vaihdoin alkuperäisen takaiiriksen säädettävää iirikseen... ... ja samoin etutähtäimen iiriksen säädettävään versioon.  Aina kun tekee jotain pieniäkin säätöjä, pitää hetken aikaa hakea taas uutta tuntumaa. Poskipakan korotus tuntui kuitenk